Metsästävät julkkikset

Metsästäminen ja nykyajan julkkikset (laulajat, elokuvatähdet, missit, misterit ja ministerit) ovat kaksi asiaa, joita ei ihan heti tulisi ehkä mieleen yhdistää. Mutta itse asiassa hyvin moni julkisuuden henkilö on intohimoinen metsästyksen harrastaja. Tietysti on helppoa ehkä kuvitella Sylvester Stallone, Clint Eastwood tai vaikkapa kotoinen Juha Mieto kiväärin varteen, mutta miten käy metsästäminen nykyajan hip hop tai tosi-tv-tähdiltä?

Vastaus on, että hyvin se käy, ainakin melko monelta heistä. Jos nyt jätetään laskuista pois vegetaristit ja ne, jotka eivät muuten periaatteidensa vuoksi juurikaan metsästyksestä haaveile, niin yllättävän moni ulkomainen ja suomalainen julkisuuden henkilö tunnustautuu aktiiviseksi metsästäjäksi, tai ainakin kalastajaksi ja metsässä liikkujaksi.

Tutut Hollywood-kasvot yllättävät

Vai miltä kuulostaisi näyttelijätähti Jennifer Lawrence metsällä pyssyn kanssa? Hän sai itse asiassa kipinän metsästykseen elokuvansa ”Winter’s Bone” kuvauksissa. Elokuvan vuoksi hänen piti oppia ampumaan ja nylkemään(!) oravia. Myös polttopuiden pilkkominen ja muut maatilalla tehtävät hommat tuli opeteltua samalla.

Toinen hieman yllättävä julkkis, jonka joku onnekas voi bongata metsältä, on niinikään amerikkalainen näyttelijätähti Eva Longoria, joka on tuttu mm. TV-sarjoista ”Täydelliset naiset” sekä ”Tunteita ja tuoksuja”. Longoria on kuitenkin metsästänyt isänsä kanssa Texasissa jo kauan ennen kuin hän tuli tunnetuksi TV-sarjojensa ansiosta.

Metsästämistä ei aina tarvitse harjoittaa tuliaseen kanssa, ja siitä hyvä esimerkki puolestaan on amerikkalainen entinen baseball- ja jalkapallotähti Bo Jackson. Hän on nimittäin loistava jousiampuja ja käyttää jousta myös metsästysvälineenä. Jackson oli mukana myös USA:ssa suositun “Relentless Pursuit” -ohjelman jaksossa, jossa hän kertoi katselijoille eettisen metsästyksen periaatteista.

Metsästäminen sujuu toki Pohjolassakin

Metsällä viihtyvät muuten laulajiltakin: Hyvä esimerkki tästä on ruotsalainen E-Type. Muistatko vielä takavuosien eurodance-hitit ”Angels Crying” ja ”Set the World on Fire”? Aivan, juuri sama taiteilijasielu on kyseessä tälläkin kertaa. Nyt hiukan päälle 50-vuotias E-Type (oikealta nimeltään Bo Martin Erik Erikson) on intohimoinen metsästäjä, mikä ei ehkä ole aivan tavatonta, kun huomioi, että hän on kotoisin Uppsalasta – käytännössä siis Ruotsin Lapista.

E-typellä on myös toinen suuri intohimo, nimittäin erilaiset kasinopelit. Kieltämättä metsästys ja kasinopelit kuulostavat harrastuksilta, jotka erilaisuutensa vuoksi tasapainottavat hyvin toisiaan. E-Typen saattaa bongata erityisesti blackjack-pöydän äärestä, sillä hän kertoo pitävänsä juuri tätä peliä erityisen kiehtovana. Musiikkiakaan tämä 1990-luvun huippunimi ei ole toki unohtanut, vaan toimii edelleen aktiivisesti myös uuden musiikin parissa.

Jos amerikkalaiset julkkikset eivät kavahda metsällä käyntiä ja pyssyjä, niin eivät niin tee myöskään suomalaiset. Uudessa Masterchef V.I.P -TV-sarjassakin mukana oleva tunnettu tenori Jyrki Anttila nimittäin kertoo olevansa myös aktiivinen metsästäjä. Vaikka Kaisa Liski päihittikin Jyrki Anttilan kokkaustaidoissa (Liski voitti MasterChef 2015 -sarjan) niin ainakin aterian tarvikkeet Jyrki saa varmasti hankittua.

Koko kansan rakastamat erämiehet viihdyttävät ruudussa

Kun puhutaan suomalaisesta luonnosta ja erämaista, sekä metsästyksestä ja kalastuksesta, niin yhtä parivaljakkoa ei voi jättää mainitsematta: Tommi Korpela ja Kari Hietalahti. Heidäthän nähtiin myös kalastusaiheisessa TV-sarjassa Kenraali Pancho ja pojat pohjoiskalotilla. Sekä Korpela että Hietalahti ovat suomalaisia eturivin näyttelijöitä ja edustavat ehkä juuri sellaista suomalaista erähenkisyyttä, ettei ole oikeastaan lainkaan vaikea kuvitella heitä metsästyshommiinkaan.

Myös monesta elokuvasta ja TV-sarjasta tuttu suomalainen näyttelijä Jasper Pääkkönen harrastaa E-Typen tavoin sekä kasinopelejä että kalastusta. Pääkkönen on itse asiassa valittu vuoden kalamieheksi Suomessa vuonna 2012, ja hän on myös puhunut aktiivisesti mm. Itämeren suojelemisen puolesta.

Ja aivan oma lukunsa on tietysti Ville Haapasalo – yksi Venäjän suosituimmista näyttelijöistä ja ylivoimaisesti Venäjän tunnetuin suomalainen. Haapasalohan tuli tunnetuksi Venäjällä elokuvasta ”Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia”, mistä varmasti osataan vetää se johtopäätös, että metsästys ja kalastus ovat hyvin lähellä hänen sydäntään. Haapasalo on tämän jälkeen kierrellyt paljon maailmaa ja tehnyt myös useita televisiosarjoja; ensin Siperiassa ja sen jälkeen Pohjois-Amerikassa.